Piiri on muutakin kuin ruokaa

Laajasalon ruokapiiri ei pyörisi, ellei mukana päivittämässä ja suunnittelemassa tilauksia, vastaanottamassa tavaraa ja jakamassa sitä olisi monta omaa aikaansa yhteiselle toiminnalle käyttävää aktiivia. Tässä jutussa esittelemme muutaman näistä henkilöistä.

Katja

Katja Multanen

Katja Multanen on ollut mukana ruokapiirissämme kohta kaksi vuotta. Katjan hoitaa usein talkoovastaavan hommia tai tulee avuksi tarpeen mukaan. Katja on myös Saaremme lähiosuuskunnan hallituksessa ja vetää Kundaliinijoogaa Jollaksen Leipotuvalla. Katja on porukassamme empaattisuuden ilmentymä, joka jaksaa aina kuunnella muiden iloja ja huolia. Katja sanoo olevansa oikeasti yksin viihtyvää ihmistyyppiä, mutta saa kuitenkin paljon irti yhdessä toimimisesta:

”Kumminkin se hauskuus on porukassa tekeminen. Kuka se yksinään tätä pyörittäisi. Myös ne valtavat omenalaatikot, sitruunankeltaiset hedelmät, isot luomuavocadot, ei niihin muualla edes pääse käsiksi. Se on sellaista aistiterapiaa. Vaarini oli kauppias, samoin kaksi serkkuani. Olemme kauppiassukua. Tämä on eettinen, moraalinen, ekologinen ja yhteisöllinen tapa tukea vaihtoehtoisempia arvoja.”

Anneli

Anneli Rinne

Anneli Rinne tuli mukaan ruokapiirin sen alkuaikoina ja on perheensä kanssa ollut aktiivisesti mukana Saaremme lähiosuuskunnan tapahtumissa ja talkoissa. Anneli toimi myös viime keväänä nuorten työllistämistalkoiden koordinaattorina. Annelin voi löytää ruokapiirin jakeluista kassa- tai talkoovastaavan tehtävistä. Tunnemme Annelin henkllönä, joka rientää aina apuun, kun olemme pinteessä. Anneli suosii ruokavaliossaan luonnonmukaisesti tuotettua ruokaa ja ekologisia tuotteita:

”Jos haluaa välittää ympäristöstä, joutuu miettimään esimerkiksi mitä puhdistusaineita käyttää. Ruokapiirin kautta voi saada kokonaan luontoon hajoavia aineita helposti ja edullisesti. Myös hävikin minimoiminen on minulle tärkeää.”

TIINA

Tiina Katter

Tiina Katter on energisenä ravitsemus- ja terveys/hyvinvointialan yrittäjänä ollut korvaamaton apu ruokapiirikeskiviikkojen pyörittämisessä. Tiina on usein ruokapiirin kassa- tai talkoovastaavana muiden apuna:

”Tulin silloin vuosi sitten vaan kokeeksi mukaan, tyttären avuksi talkoisiin. Pikkuhiljaa rupesin varovasti ostamaan tuotteita. Totesin, että tämä on tosi hyvä juttu. Tämä on kannatettavaa paitsi yhteisöllisyyden vuoksi, myöskin tuottajien vuoksi. Ruokapiirin lajittelussa voin vaihtaa heidän kanssaan mielipiteitä ja saan uusia näkökulmia ja ajatuksia luomu- ja lähituotannosta.”

Annie

Annie Katter

Annie päivittää yhdessä Paulinen ja Ingridin kanssa ruokapiirin tilauksia ja on ruokapiirin ’tekniikan ihmelapsi’. Muut kuvailevat häntä luotettavaksi, avuliaaksi ja kärsivälliseksi. Annie pitää omissa kulutusvalinnoissaan eettisyyttä ja kestävää kehitystä tärkeinä ostokriteereinä:

”Etsin vaihtoehtoa S- ja K-ketjuille ja hain yhteisöllisyyttä. Koen, että olen saanut nämä asiat. Pystyin aikoinaan, ruokapiiriin liittyessäni, käyttämään aikaa toimintaan, jossa on potentiaalia aktiiviseen, konkreettiseen vaikuttamiseen. Haluan tukea helpolla tavalla lähituottajia. Päivitän edelleen ruokapiirin tilauksia joka kolmas viikko.”

Pauline Ranta

Pauline Ranta

Pauline Ranta perusti Laajasalon ruokapiirin vuoden 2011 marraskuussa. Monen onnenkantamoisen ja oikean ajoituksen ansiosta ruokapiiri sai oman, toimivan tilausjärjestelmän ja isot jakelutilat Laajasalon ostarille vuoden 2013 alussa. Ennen sitä Laajasalon ruokapiiri toimi Laajasalo-Degerö -seuran hallinnoimassa Ylistalossa puolitoista vuotta. Paulinelle tärkeitä asioita asioita ovat kokeilevan kehittämisen kautta syntyneet uudenlaiset palvelut, joita Saaremme lähiosuuskunnalla on mahdollisuus toteuttaa.

”On ollut mahtavaa, että Laajasalosta on löytynyt ihmisiä, jotka ovat uskoneet ruokapiirin ja osuuskunnan mahdollisuuksiin. Perustajajäsenten ja hallituksen jäsenten joukossa on monta näkemyksellistä henkilöä, joita ilman osuuskuntaa ei olisi olemassa. Minulle tärkeitä asioita ruokapiirissä ovat ravitseva ja herkullinen ruoka, jota voin helposti ja pientuottajia tukemalla hankkia. Ruokapiirin jäsenyys on myös lisännyt suunnitelmallisuutta ruoanlaitossa ja laajentanut makumaailmaani”.

Ruokapiirin tilauksia päivittää myös yhdessä Annien ja Paulinen kanssa Ingrid Rönnow. Ingridille tärkeitä asioita ruokapiirissä on mahdollisuus vaikuttaa omilla kulutusvalinnoillaan sekä tuotteiden maku:

”minulle on tärkeää, että tuottajia kohdellaan reilusti ja että tuotteet ovat myös kuluttajalle kohtuuhintaisia. Lisäksi minusta ruoka on usein paremman makuista johtuen luonnonmukaisesta tuotantotavasta. Uskon tämän myös näkyvän ruoan ravintoarvoissa.”

Susan Haanpää on monelle tuttu henkilö liittyen ruokapiirin jäsenasioihin tai maksuihin. Susse tarkistaa viikoittain ruokapiirin maksut ja selvittää tarvittaessa muitakin maksuihin liittyviä asioita. Susse on myös usein keskiviikkoisin valmistelemassa ruokapiirin noutoa. Susse on ollut mukana ruokapiirin toiminnassa jo pari vuotta ja on myös mukana Saaremme lähiosuuskunnan hallituksessa.

Ruokapiirin jakeluissa on yllä mainittujen henkilöiden lisäksi useita muita jäseniä, jotka vapaa-ajallaan mahdollistavat sen toiminnan. Jäsenillä on Laajasalon ruokapiirissä toistaiseksi 4 tunnin vuosittainen talkoovelvoite, mutta monet osallistuvat jakeluihin ja lajitteluun säännöllisesti. Olet lämpimästi tervetullut tutustumaan ruokapiirin kulisseihin ja ihmisiin. Tekemistä ja vauhdikkaita tilanteita riittää, kuten myös naurua ja yhteisöllisyyttä!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s